26.2.2012

Sunday






Tossa vikassa kuvassa yritin kuvata talon katossa roikkuvaa jääpuikkoa mutta jääpuikko näkyy just ja just kuvassa. Luin tänään aamulla loppuun Ingo kirjasarjan vikan osan. Aloitin nytten lukemaan Vampyyripäiväkirjat kirja sarjaa. Vaihdoin uudet julisteet huoneeseeni ja kahdesta ekasta kuvasta näkeekin millainen lopputulos sitten tuli. Joo ja kuvien laatu ei nytten kovin hyvä ole. Lakkasin kynnet myös pitkästä aikaa kesällä ostamallani korallin värisellä kynsilakalla. Mitään kynsitarroja en jaksanut alkaa laittamaan kynsiin, että ihan vaan perus värilakalla mennään.:)

Ulkona hieman kuvia räpsin päivällä mutta vaan pihassa ja ei ollut mitään kuvattavaa joten eipä nytten kun yksi kuva tänne päätynyt ja sekin aikas outo. Hieno sää on kyllä ollut ulkona, että olisin voinut vähän enemmän nauttia auringonpaisteessa ulkona enkä nyt näin melkein koko päivän sisällä mutta päivää on vielä jäljellä,että kyllä sitä ehtii vielä.:)



-Ilona



25.2.2012

Laskettelu lasit


Tällee hiihtoloman alkajaisiksi, olin eilen Ilonan kanssa nuoriso kahvilassa tosin siellä oli hirveen vähän porukkaa :(( ja söin marmara pizzaa mums<3. Ja jotta lomasta tulisi mukavan urheillullinen niinkuin asiaan kuuluu, olin tänää iskän kanssa tunnin lätkimässä ja pelailemassa (jäkistä siis). Tuli ihan kivasti hiki. Mutta otin nytte niistä laskettelu laseistaki kuvia.


Toi on semmonen kuva merkki lasien kuminauhasta.
Noissa tuli mukana tommonen säilytys pussi joka on kyllä hyvä ni ne ei säilytyksessä naarmuunnu. Ja tykkän myös noista linsseistä ku ne on tommoset värikkäät eikä silmät näy läpi. Mutta rupeen tässä nytte viihdyttelemää vieraita.
P.S. Mukavaa viikon loppua.

-Laura



24.2.2012

musiikkia♥

Ihanaa, alko hiihtoloma!



 One Direction:nin levyä olen nyt kuunnellut paljon, on niillä kyllä hyvää musiikkia!


 Muutama One Direction:nin biisiä youtubesta:








-Ilona
                                                            

23.2.2012

muokkauksia(taas)


Ideat alkaa olla taas toistaseks vähissä kun se kamera ei jostain syystä ole aina mukana joka paikassa. Joten tänään ois tais muokattuja kuvia joita muokkailin joskus alku viikosta. Eipä tässä nytte oo mitää erityistä kerrottavaa. Jalka muuten on jo parantunu, mutta en mene silti huomenna harkkoihin että se kerkee kunnolla parantumaa ja vahvistumaa. Tänää oli taas ihan seko ruotsin tunti. Pojat teki muunnelmia frontside olliesta. Eli siis keksivät siihen uusia sanoja:)). Ei toki ole loma tunnelmia ilmassa minnullakaan. Jipii enää huominen ni sitte pääsee viikon lomalle :)).
Mut niitä muokkauksia:





Joo moi leikin tässä taas vähän aikaa sitte kamera kädessä peilin edessä ja tuli sitä otettua muutama kuva ilman peiliäkin.

-Laura

22.2.2012

ostoksia

 Puhuinkin jo maanantai postauksessa, että olin käyttänyt sokokselle 50 euron lahjakortin ja, että kertoisin lisää lahjakortilla ostamistani ostoksista. Tässäpä niitä nyt olisi:



 Vanhat kasvojen puhdistusaineet olivat jo ihan lopussa joten uusia oli saatava. Viimeksi käytössäni oli Lumene Natural Code sarjan puhdistusgeeli ja kasvorasva ja Lumenen kasvovesi.Oon tykännyt tosi paljon Lumene Natural Code sarjasta noissa kasvonpuhdistus tuotteissa ja mulla ei oo pitkään aikaan mitään muuta merkkiä käytössä ollutkaan kasvonpuhdistus aineissa kuin vain sitä merkkiä ellei sitä mun yhtä Lumenen kasvovettä lasketa. Kuvassa näkyvät Nivean tuotteet siis ostin ja muutaman käyttökerran jälkeen en nyt ihan heti osaa sanoa kuinka hyviä ne on mutta eiköhän se pian ala selviämään. Ainakin ihanan tuoksusia nuo on!:)

Mun entisen Lumene Natural Code:n ripsvärin tilalle ostin uutta erilaista ripsiväriä. Oon kovasti tykännyt paljon mun edellisistä Lumene Naural Code:n ripsareista niin sitten taas ostin Natural Code:n riparin.Ja sitten kuvassa näkyvä rajauskynä Lumene Natural Coden tuote. Natural Code:n rajauskyniä en oo vielä ostanukkaan, että saa nähdä minkälainen tää on. Nyt kun muutaman kerran oon sitä käyttänyt niin ei se huonolta vaikuta. Natural Code:n luomivärejä en oo vielä käyttänyt, mutta nyt ostin sellaisen kun luomivärejä tarvitsin.

 
Kuivashampoosta oon kuullut, että on hyvä ja päätin ostaa. Ja täytyy sanoa, että kyllä se hyvää on kun nyt sitä on käyttänyt, ainakin tämä Herbina:n kuivashampoo jonka ostin.

Ihan perus pumpulipuikkoja ja luomivärisiveltimiä.




-Ilona

21.2.2012

kokkailua!

Morjestaa! Sunnuntaina Olin mummon synttäreillä ja illalla saunan jälkee leivoin äitin kanssa  pizzaa. Aateltii tehä sellasia pizza rulla kiekkoja vai mikskä niitä sanotaa. Mutta sitten kaulittii se pohja, ja se jäiki sillee kivasti pöytää. Tuli sitte sellanen raaka pizza pohja paistettu täyte moska. Mä sitte aattelin kokeilla paistaa sen moskan pannussa ja onnistu hyvin. Oli muute hyvää :)) mums mums.
 Et tommosta sitte . Tehtii muute sitte toisesta taikinan puolikkaasta ihan jopa onnistunutta rullaa. (tosin seki hajos leikatessa).
 Maanantaina leivoin laskiais pullia valmiiks tätä päivää varten. Tossa noitten päällä on marianne rouhetta ku meillä ei yllättäin ollukkaa raesokeria. :(

 Ja tänää sitte Hanna kävi koulun jälkee ostamassa kermaa ku se pääs jo 12 (Voi vitsi noita lukiolaisia :D). Hanna otti muuten noi vatutki sulamaa ja mä vatkasin kerman koulun jälkee ja tein ton vattu survoksen. On se mukava ku ei tullu tänääkää läksyjä :)).

Kauheeta ku ei voi tehä mitää ku maanantaina  meillä oli vapaa vuoro hallilla ja pelattii poikia vastaa ni taitoin sitte pari kertaa saman nilkan ku ne kengät on vähä huterat säbässä. Ilalla sitte ku menin saunaa ni sen jälkee se turpos ja tuli kipeeks enkä sitte loppu iltaa kävelly sillä ollenkaa. Mutta aamulla se oli jo rauhottunu. Särkee kyllä vieläki mutta kävely jo onnistuu. Toivon vaa että se paranee ennen hiihtolomaa kunnolla että pääsen laskettelemaa. Ja kaikkea muuta. (Joo sori tota tekstiä paljon).

Mutta mukavaa laskiaistiistaita.

-Laura

20.2.2012

Viikonloppu Jyväskylässä

Sori kun en oo kirjoittanut tänne omalla vuorollani pariin päivään, en oo oikein ehtinyt.Viime perjantaina olin koko päivän Jyväskylässä. Mulla oli 50 euron lahjakortti Sokokseen niin ajatttelin sitten käyttää sen Jyväskylän sokoksella. Mun oli tarkotus käyttää se lahjakortti One Direction:in levyyn ja kosmetiikkaan mutta sokoksella sitä ei ollut en tiiä oliko se loppunut vai mitä mutta lopulta käytin koko lahjakortin kosmetiikkaan. Ostoksista sitten kerron lisää keskiviikkona. One Direction:nin levyn kyllä sitten löysin Anttilasta itselleni ja Lauralle. Oon kyllä niin iloinen, että sain sen levyn.:)

Olin perjantaina erään ystäväni kanssa kaupungilla silloin siis kun lahjakortin käytin. Kaupungin jälkeen menin vielä ystäväni kotiin. Lauantaina menin koko perheeni kanssa  kylpylä Peurunkaan. Peurunkaan meno oli äidiltäni koko perheelle joululahja, me ei olla keretty ennen kuin nytten sitten sinne. En ollut ennen käynyt uudistetussa peurunkassa mutta vanhassa peurunkassa olin käynyt muutaman kerran. Aivan ensiksi menimme kuntosalille. Olin unohtanut sisäpelikengät kotiin vähän harmitti kyllä mutta kyllä siellä pystyi ihan hyvin pärjäsin ilman niitäkin. Kuntosalin jälkeen suuntasimme kylpylään.

Kylpylä oli ihan uudistettu varsinkin allasosasto. Hieman ehkä sellainen sekava se allasosasto mutta kyllä ihan mukavaa siellä oli uida.
Ruoka oli peurunkassa hyvää. Siellä oli puffet. Tosi monipuoliset ruokavalikoimat. Olin kyllä ihan täysi ruokailun jälkeen.:D Kiva reissu oli tuo peurunkaan meno. Emme olleet yötä peurunkassa vaan menimme kotiin.



-Ilona

19.2.2012

vatteita :)

Eilen olin siis mikkelissä (taas). Ostin laskettelu lasit, Rukkaset jotka on lämpöset ja pitää hississä ku lapaset kerää hirveesti lunta ja on liukkaat ku ottaa hissiä. Muuten lapasissa ei oo mitää vikaa mut ne on vähä huonot lautailussa ku mä kaatuilen irveesti.Sitte ostin myös vihreen topin ja valkosen perustopin. Menin h&m:lle ostamaa vain valkosta perustoppia ku mulla on enää vaa yks ku painoin toisee palloja ku se oli jo vähän kulahtanu. Mutta siis menin ostamaa sitä toppia nii sitten näin vihreän topin siinä niin ja enkä tietenkään voinut vastustaa kiusausta. On se vaan vaarallinen paikka tuo h&m.
Mun piti tehä asu kokonaisuuksia ihan huvin vuoksi mutta sainkin aikaiseksi koottua vain yhden. (jota en varmaan sitäkään tule käyttämään missään).

 Joutusin rajaamaa noita kuvia aika rajusti siksi ne onki noin kapeita enkä osannu tehä sillee että ne säilyttäis silti oman kokonsa. Toi salama valo on hirvee mut ei voi mitää ku en keksiny mitää paikkaa mistä ois voinu ottaa ilman salamaa ku ihan tollee kädellä otetuista tulis sitte heilahtaneita. Noi kuvat on siis otettu peilin kautta. Hame on äitin löysin sen sen kaapista ku kattelin oisko siellä jotai ton topin kanssa sopivaa. Hiuksissa oleva kukka (joka ei paljoo näy) on lainattu Hannalta (eli iso siskoltani josta oonki jo aika useasti aikaisemmin maininnut).

P.S. Yritän hommailla joskus jotai laskettelu kuvia. En kyllä lupaa mitää ku se on aika vaikeeta siellä rinteessä ettei tuhois kameraa.

-Laura
 

17.2.2012

purnussa

Eilen mentii kavereitten kanssa laskettelemaa purnuun<3. Aluks laskin pari kertaa suksilla mut päätinki sitte ottaa laudan koska se näyttää edelleenkin pajlon hienommalta ja kadehdin niitä jotka osaa. Kärsivällisyyteni on kylläkin olematon ja hermot menee helposti ku ei oo heti huippu, mutta miss mixin vuoden 2012 rakkaus horoskoopissa oli että kärsivällisyyttä tulisi harjoittaa jote luulen että tuo lautailu olisi hyvää harjoitusta. Olen lautaillut ehkä 4 tai 5 kertaa. Joskus vitosella olin siskoni kanssa lautailu kurssilla tunnin ja se oliin tarpeen. Sen jälkeen laskin pari kertaa laudalla mutta vaihdoin aina vähän ajan päästä suksiin koska ne on helpommat. Kutosella en laskenut muistaakseni kertaakaan laudalla mutta nyt sitten taas yritän opetella ja pysyä pystyssä. (Ei toki häntäluu kipee:D). Purnussa itse laskettelusta en ottanut yhtään kuvaa, mutta tänää otin lipusta ja jojosta pari.
 Eli oltii 3 tuntia
 Jojoseni :)) mulla on myös valkonen jonka sain ku olin ekan kerran laskettelemassa eli joskus kolmosella.

 Purnu on siis hiihto keskus eli siellä on myös hiihto ladut (en oo kyllä ite käyny) ja on siellä sitte rinteitten vieressä pulkkamäkikin.

Huomasin tässä että mä tykkään aika paljon tosta eli sanasta vois vaikka vähentää sen käyttöä.(No olipa taas info.XD).

P.S. Vaikka purnu onkin pieni paikka laajavuoressa niin tykkään laskea siella. Eipä oo ihan hirveesti porukkaa ja on tilaa harjotella sitä lautailua jossa en ole ollenkaan hyvä. Nii ja sitte vielä selanen että en ookkaa aikasemmin kaveri porukalla ollut laskettelemassa aina on tullut oltua oman perheen (äitiä lukuun ottamatta) siellä. Empä oo muualla sitte lasketellukkaa. Mut purnu on kivan lähellä ja hyvä paikka.


-Laura

15.2.2012

yksityiskohtia








Sori ku en oo kahteen kertaan kirjotellu ku on ollu vähän kiireitä. Lauantaina olin Mikkelissä ja sitte menin serkkujen luokse anttolaan, joten en kerennyt kirjottelemaa eikä mulla oo kuviakaan viikonlopusta. Maanantai sitten vaa katos jonnekkin ku oli hakat ja luin bilsan kokeisiin ja kävin saunassa ja kaikenlaista sellasta. Perjantaina olin iskän ja iskän veljen kanssa kattomassa jäkistä. Se oli joku mestiksen runkosarja ottelu peliitat-kiekko vantaa. Peliitat eli heinolalainen joukkue voitti muistaakseni 5-2 kiekko vantaan eli vantaalaisen joukkueen. Siitäkään päivästä ei ole kuvia. Sunnuntai oli sitten sellanen että lähettii anttolasta joskus iltapäivällä ja mentii käymää mummolla ja sitte vielä ilalla kattomaa elokuvaa. (olin siellä mikkelissä ja anttolassa äitin kanssa kahestaa). Tiistaina oli ystävänpäivä ja koulussa oli halipäivä eli oli halipassit ja sitten halailtii vastaan tulevia ja ne kirjotti nimensä passiin. (siis siihen jota oli halanneet). Tänään lueskelin enkun verbi sanikseen, vaihoin puhtaatlakanant ku en viikonloppuna kerenny, tein pikästä aikaa lihaskuntoa ja kävin saunassa. :))

 Tossa on siis ynnet jotka tein perjantai iltana (timantit pysy yllättäin koko viikonlopun :)).




Sitte on yökampaus jonka tein huvinvuoks torstai iltana. ei mun pitäny tehä mitää yökampausta mutta ei ollu muutakaa tekemistä. Hiukset oli samalla tavalla myös perjantaina.


En sitte takaa että olin kirjottanu oiken joten virheitä siis saatta löytyä rynsaasti ja outoja sana järjestyksiä. Kirjottelen taas vähän kiireessä jjoten en kerkkee tarkistamaa. Apua ja akkuki loppuu kohta moro! ja öitä


-Laura






12.2.2012

viikon korut

1.



2.

3.

     Oon nytten tällä viikolla käyttänyt kuvissa näkyviä koruja eniten. Koska mulla oli kullanväriset korvikset niin sitten myös muut korut olivat kullanvärisiä tai siis, että siinä olis kullanväriä eikä esim. hopeeta. 

1. Ykköskuvassa siis korvikset mistä jo puhuin. Molemmat korviksista on kullanväriset vaikka kuvassa tuo toinen ei kullanväriseltä näytäkään

2. Kaulakoru jota en ole vielä hirveästi käyttänyt, oon ottanut sen itselleni äidiltäni, koska se ei sitä käyttänyt. Huono juttu tossa kaulakorussa on, että korun ketju on aika lyhyt.

3. Rannekoru ei ole myöskään ollut alunperin omani, löysin sen meidän kaapista. Ja tämänkin korun käyttö on ollut aika vähällä vaikka tää koru on ollut mulla viime syksystä lähtien. 




-Ilona

10.2.2012

Top-5 vaatteet

Näytän 5 tällä hetkellä parasta vaatetta mitä mulla on.



Nää vaatteet ei sitten ole parhuus järjestyksessä. Tuo kuvassa näkyvä sininen neule on H&M:n neule. Tykkään sen väristä ja se on mukava päällä.:)


 T-paita on pari vuotta sitten ostettu H&M:ltä. Ihmeen hyvin on kestänyt, väri jo hiukan haalistunut mutta muuten kuuluu suosikki t-paitoihini.
 Kun vanhat mustat farkkuni meni pieneksi niin en pitkään aikaan ostanut uusia mustia farkkuja. Kun nämä sitten ostin Only:lta niin en tiedä miten pärjäsin ilman mustia farkkuja.
 Ihan perus kollarit. Tykkään kovasti kollareista.
Villasukat! Aivan parhaat talven pakkasilla. Kun villasukat on jalassa ei varpaita palele. :)



-Ilona



9.2.2012

Tiistain vaatteet

Eilen meillä oli siis se peli ja se päätty sitte 1-1  tasapeliin. Sählättii kivasti. :)) Joo ois ollu kiva voittaa mut mielummin tasapeli ku häviö. Saatii sitte se meiän maali siinä ehkä noin 4 minuuttia ennen pelin loppua no oli se kylä lopummassa. Mut et aika tarkalle meni.( Mä en kylläkää ollu ees kentällä sillo ku se maali saatii).
Mutta päivän asiaan. Eli kuvasin tiistain asun joka on kkyllä erittäin tylsä ja tavallinen mut tykkään hiuksista.
 Eli tommonen perus vihree h&m:n toppi, lökärit seppälästä ja huivi kappahllista.
Sitte joku tommonen ihme kuva jonka oon joskus tässä ottanut villasukistani jotka tein ite viime ja sitä edellisenä talvena.

-Laura

8.2.2012

Asua ja keskiviikosta juttua


 


                                                                 Asu: Pipo, GinaTricot
                                                                 Lapaset, Kappahl
                                                                 Huivi, Kappahl
                                                                 Takki, Stadium, Everest
                                                                 Farkut, Kappahl
                                                                 Kengät, Joku kenkäliike, en muista nimeä
Moikka!
Tänään on varsinkin ollut mielessä tänään illalla oleva säbä peli, jännittää mutta ootan innolla.:) Tänään vaihtui jakso koulussa ja saimme myös matikan kokeet ja, koska yleensä saan nykyään aina matikasta jonkun kutosella alkavan niin yllätyin kun koepaperissa olikin 8½. Voisin vaikka kertoa noista kuvista. Ekassa kuvassa on rannekoru mitä käytin tänään. Kuvissa näkyvä koira on meidän koira Vikke, josta en ole tainnutkaan vielä puhua mitään. Vikke on 4-vuotias poika shetlanninlammaskoira.:)

Eikä, ne pakkaset tuli täällä päin takaisin, mä niin toivoin ettei ne tulis takasin mutta ne tuli.:( En laittanut tänään mitään hoitosuihketta joka estäis hiusten sähköisyyttä, mutta ois kannattanut nimittäin mun hiukset oli sitten kivan sähköset.:( Nyt lähden kohta syömään ja sitten jo vähän valmistautumaan säbäpeliin.



-Ilona

7.2.2012

ystävänpäiväbebet!

Huomenna meillä on peli josta Ilona jo on kertonutkin. Joo ja muakin siis alkaa pikkasen jännittäää :)). Mut tänää mulle tuli sellanen, et nytteppä mä pitkästä aikaa leivon jotain. Yhteishyvän ruoka liitteessä oli sitten sellasten ällö makeitten ystävänpäiväbebejen ohje joten päätin sitte kokeilla tehä sellasia.
Ööm noi on vähän ällön ja oudon näkösiä, ku siitä kuorrutteesta tuli eka liian löysää, mut site ku tein sitä lisää ni se olikin iha hyvän paksusta ja sitte tosta valkosesta täyte mömmöstä tuli jotenki paksua mut kai se sitte kuuluuki olla.

ja tossa on vielä kynnet jotka tein torstai iltana ja noi lakat on mulla vieläki. Yleesä mulla lakat ei pysy ku tyylii kaks päivää tai joskus ehkä päivän vaa. Mut nytte ne on kestäny ihmeen kauan. Tosin täytyis kyllä lakata ne uuestaa. Nii ja muute huomenna alkaa uus jakso. Enää kaks jaksoo ja sitte on kesä :)).


-Laura