1.2.2012

Limonadi!

Moips! Tänää ilalla saunan jälkee tein sitruuna limonadia, ku katoin jääkappii ni siellä olikin hupsista keikkaa yksi sitruuna. Ei sitä sitte vissii kukaa tarvinu joten aattein käyttää sen ettei se homehu sinne.

Limonadi
6-8 annosta

Tarvikkeet:

3dl sitruunamehua
3dl sokeria (mun makuu ehkä puoletkin riittäis. Oli aika makeeta)
5dl vettä
sitruuna viipaleita ja reilusti jääpaloja.

Tee näin:

Sekoita sitruunamehu ja sokeri. sekoita kunnes sokeri liukenee. Täytä kannu vedellä, jääpaloilla ja sitruuna viipaleilla. Vie tarjolle.

Raikas kesä limonadi vielä kuvilla varustettuna:






Joo oon todella pahoillani noista sumeista kuvista, mutta ku ne oli nii läheltä. Sain ton teemajuhlat aikaa ystäville kirjan joulu lahjaks ja siitä siis tuo limonadikin josta tuli kivasti kesä fiilis, vaikka ulkona on varmaa melkee kolkyt astetta pakkasta ja lunta maassa ja kaiken laista. Mutta kun ei katsonut ulos eikä ajatellu sen enempää asiaa ni kyllähän se ihan kivasti piristi. (vaikka tuo kirjan nimi viittaakin siihen että koristeet, ruuat ja juomat on tarkotettu tehtäväksi ystäville tai niiden anssa syötäviksi niin en tehnyt tuota kuin vain omalle porukalle, eli perheelleni).
Sitte vielä tosta viime kertasesta postauksestani niin toivottavasti ette kovin tarkasti katsoneet kynsiäni nimittäin ne oli ihan kamalan näköset tai ainaki ne kynsinauhat. (Joo oon pahoillani siitäki).

P.S. Oottelen kesää hirveesti. Jos tekin ootatte niin kannattaa tehä tota limonadia ja kattella kesäsiä kuvia ja - vaatteita.
P.P.S. kannattaa kokeilla mikä on sopiva sokeri määrä itse sen parhaiten tietää, mutta musta vois olla vaikka jotain puolet vähemmän ni tulis raikkaampaa ja ei niin makeeta.

                                                                       -Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti